Jänismureke

Ainekset

 1 jänis (nyljettynä)
250 g sianlihaa
1 silputtu sipuli (iso)
20 g voita
3 viipaletta vaaleaa leipää
2 – 3 dl vettä
2 kananmunaa
suolaa, valkopippuria
250 g silavaa, siivuina

Kastike:
1 litra vettä
1 sipuli
5 valkopippuria
laakerinlehti
5 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
suolaa

Ohje

 Aluksi leikataan jänis luuttomaksi. Sisä- ja ulkofileet jätetään kokonaisiksi, ja muut lihat jauhetaan myllyssä kahteen kertaa. Toisella kerralla laitetaan mukaan voissa kuullotettu sipuli, ja vedessä liotettu leipä. Lisätään seokseen munat ja mausteet. Valmista koekakku, joka paistetaan ja tarkistetaan maku. Lisää tarvittaessa nestettä ja mausteita. Mureke laitetaan silavasiivuilla vuorattuun vuokaan. Täytä ensin puoleen väliin, jonka jälkeen lisäät fileet keskelle mureketta, ja sen jälkeen täytetään vuoka. Vuoka peitetään vielä päältä silavalla. Paistetaan 200 °C. Kun mureke on ruskistunut, pudota lämpö 140-asteeseen ja paista 1 – 1 1/2 tuntia.

Kastike:
Murskaa luut ja ruskista ne pannussa. Laita murskatut luut kattilaan. Huutele paistinpannu vedellä ja lisää hauuhteluvesi kattilaan. Lisää vettä niin paljon että luut peittyvät. Lisää sipuli, valkopippuri ja laakerinlehti. Keitä noin tunti. Siivilöi ja saosta vesitilkkaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla. Pyöristä maku kermalla ja mausta tarvittaessa suolalla ja valkopippurilla.

 


Kommentit