Kahden suklaan kakku

Ainekset

 9 isoa grahamkeksiä (esim. Digestive)
40 g margariinia

Täyte:
200 g tummaa suklaata sulatettuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk rahkaa
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vaahtoutuvaa kermaa tai kasvirasvavalmistetta
50 g valkoista suklaata rouhittuna

Koristeluun:
suklaakoristeita
hedelmiä, esim. kumkvatteja

Ohje

 Sulata suklaa. Pane liedelle iso kattila, jossa on vettä. Paloittele suklaa pienempään kattilaan. Nosta pieni kattila ison päälle. Kuumenna vesi ja anna suklaan sulaa. Varo, ettei vesi kiehu liikaa. Vettä tai vesihöyryä ei saa päästä suklaaseen.
Murenna keksit hienoksi monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Murentaminen onnistuu myös käsin. Pane keksit muovipussiin ja painele ne hienoksi kaulimella. Lisää sulatettu rasva keksimuruihin. Painele seos irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle. Irrottamista helpottaa, jos laitat pohjalle vuoan kokoisen leivinpaperinpalan.
Vatkaa juusto, rahka ja sokerit kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lisää sulatettu suklaa juusto-rahkaseokseen ja vatkaa tasaiseksi. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja lisää seokseen. Lisää lopuksi rouhittu valkosuklaa. Kaada seos irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Pidä vähintään yön yli pakastimessa. Ota kakku 20 minuuttia ennen tarjoilua pakastimesta. Irrota varoen vuoasta ja koristele suklaakuvioilla ja hedelmillä.

 


Kommentit