Aidot croissantit

Ainekset

 12,5 g hiivaa
3 rkl vettä
2 tl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 dl maitoa
100 g suolatonta voita

Ohje

 Liota hiiva veteen ja lisää sokeri. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää öljy. Mittaa jauhot leivinalustalle, tee kuoppa keskelle ja kaada taikinaneste siihen. Sekoita kaapimella neste ja jauhot ja anna nesteen imeytyä jauhoihin muutama minuutti. Jatka taikinan käsittelyä kaapimella kunnes se tuntuu kiinteältä ja pyrkii palautumaan venytetäessä.

Laita taikina kulhoon ja anna sen kohota peitettynä, huoneenlämmössä 3-4 tuntia yli kolminkertaiseen tilavuuteen. irrota taikina kaapimella kulhoa ja lisää vehnäjauhoja, jotta taikina irtoaisi. Laita taikina jääkaappiin 20 minuutiksi.

Pehmitä voi notkeaksi, lyömällä ja hieromalla leivinalustaan, mutta älä anna sen lämmetä öljymäiseksi.

Ota jäähtynyt taikina leivinalustalle ja kauli se noin 20 x 35 cm levyksi. Peitä 2/3 taikinalevystä notkistetulla voilla, taita viimeinen kolmannes, voidellun keskimmäisen kolmanneksen päälle ja edelleen niiden päälle. Sinulla on nyt pöydällä levy, jossa on kolme kerrosta taikinaa ja kaksi kerrosta voita.

Kauli se taas isommaksi levyksi, taita kahdesti kolmeen kerrokseen, kauli jälleen ja taita. Levitä kauliessasi riittävästi jauhoja. Laita taitettu taikina muovipussiin ja jääkaappiin kahdeksi tunniksi.

Uusi sen jälkeen kaulinta- ja taittamistoimenpiteet muutamaan otteeseen ja laita jälleen jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Kauli taikina 20 x 40 cm levyksi, jonka ja kahdeksi 10 cm kaistaleeksi. Leikkaa kukin kaistale neljään osaan ja puolita neliöt vinottain, jolloin sat kaikkiaan 16 kolmiota.
Kierrä kolmiot rullalle, aseta ne pellille puolikuun muotoon ja anna nousta 20-30 minuuttia.
Voit sivellä pinnan kananmunalla ennen paistamista. Paista 12-15 minuuttia 225 asteessa. Anna jäähtyä vähintään 10 minuuttia ennen tarjoilua.ja kaksi kerrosta voita.

Kauli se taas isommaksi levyksi, taita kahdesti kolmeen kerrokseen, kauli jälleen ja taita. Levitä kauliessasi riittävästi jauhoja. Laita taitettu taikina muovipussiin ja jääkaappiin kahdeksi tunniksi.

Uusi sen jälkeen kaulinta- ja taittamistoimenpiteet muutamaan otteeseen ja laita jälleen jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Kauli taikina 20 x 40 cm levyksi, jonka ja kahdeksi 10 cm kaistaleeksi. Leikkaa kukin kaistale neljään osaan ja puolita neliöt vinottain, jolloin sat kaikkiaan 16 kolmiota.
Kierrä kolmiot rullalle, aseta ne pellille puolikuun muotoon ja anna nousta 20-30 minuuttia.
Voit sivellä pinnan kananmunalla ennen paistamista. Paista 12-15 minuuttia 225 asteessa. Anna jäähtyä vähintään 10 minuuttia ennen tarjoilua.

 


Kommentit