Punajuuricarpaccio

Ainekset

 (4 annosta)

500 g raakoja punajuuria
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta oreganoa tai
2 tl kuivattua oreganoa
½ tl suolaa
mustapippuria

Marinadi:
½ dl balsamiviinietikkaa (Pirkka)
½ dl oliiviöljyä
2 rkl sokeria

Lisäksi:
4 siivua paahtoleipää
1 ruukku rucola-salaattia

Ohje

 Kuori punajuuret ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi veitsellä tai juustohöylällä. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet ja hienonna oregano. Nosta punajuuret, valkosipulit ja oregano folion päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Taita folion reunat ylöspäin ja rutista nyytiksi. Aseta nyytti uunipannulle ja kypsennä 250-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Jäähdytä kypsät punajuuret avaamalla folionyytti. Sekoita kastikkeen aineet keskenään kulhossa. Sekoita joukkoon punajuuriviipaleet. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti. Paahda leipäviipaleet ja leikkaa ne kuutioiksi. Asettele lautasille rucolanlehdet ja niiden päälle punajuuricarpacciota ja leipäkuutioita.

 


Kommentit